perjantai 9. huhtikuuta 2010

Puujuna

Viimeöisestä unesta en muista muuta kuin sen, että meinasin jäädä todella ison junan alle. Ja se juna ei ollut mikään nykyaikainen vaan se oli puinen, kaksikerroksinen, ikkunat lasia ja siinä oli vain yksi vaunu. Muistan kun mietin unessa, oliko tuollaisia junia viktoriaanisena aikana ja sitä miten ne ikkunat pysyvät ehjinä kun juna eteni niin kovaa vauhtia ja kuulin lasin helinää.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Kysely!

Onko kukaan teistä kuollut unissaan?

Itselläni on ollut kaksi mieleenpainuvinta kuolemaa unissani.

Ensimmäisessä unessa minua ammuttiin. Samalla hetkellä kun luoti lävisti rintakehäni, tunsin kuinka minut kiskaistiin ylöspäin, niin että mahanpohjasta kouraisi (aivan kuin käänteinen benjihyppy). Kiitäessäni kohti korkeuksia, näin alhaalla kuinka seisoin vielä paikallani ja ampujani seisoi edessäni ja osotti aseella minua.

Toisessa unessa oli meneillään sota, katselin omakotitalon ikkunasta kauhuissani kun lentokoneet (vihertävän ruskeita ropelikoneita) pudottelivat pommeja ja lensivät matalalla. Oli aurinkoinen päivä. Huomasin yhden lentokoneen lähestyvän taloa jossa olin sisällä sukulaisten ja ystävien kanssa. Kone pudotti pommin ja juoksin ikkunasta muiden kanssa keskelle huonetta isoon kasaan, pitelimme toisistamme kiinni ja odotimme. Kun pommi osui maahan, ei kuulunut mitään, vain kirkas välähdys ja suuri paineaalto joka salpasi hengityksen...sen jälkeen näin vain valoa, olin kuollut.

En tiedä uskonko entisiin elämiin, ehkä nämä ovat jotain kaukaisia muistoja niiltä ajoilta kun kuolin.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Otteita Unipäiväkirjasta

Minulla on pieni vihko johon silloin tällöin kirjoittelen uniani muistiin. En ilmeisesti ole muistanut kirjoitella niitä tänne joten nyt "tyhjennän" vihkon merkinnät tänne :) (sulkeissa omat kommentit koskien unta)

9.4.2009
- Menin naimisiin bussissa työkaverini kanssa

- Lapsuudenystäväni kaupitteli tekemiään koruja markkinoilla, Arttu kiinostui yhdestä vihreästä lasipullosta

- Portal (ilmeisesti olin juuri nähnyt ystäväni pelaavan tätä peliä ja näin siitä unta :D)


10.4.2009
- Sukelluspukuharjoituksia mökin vintillä, osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, ryhmien nimet olivat Peruna5 ja Ryhmä2 (:'D)

- Sukelluspuku kiinnitettiin pikkuvarpaaseen (olen piirtänyt tekstin viereen havainnollistavan kuvan siitä sukelluspuvusta, puku onkin uimapatja joka kiinnitettiin pikkuvrpaaseen lenkillä :D,ennen tätä unta olen varmaan lukenut Milla Palojärven blogista hänen sukellusharrastuksestaan)


Ei päiväystä,2009
- Auto-onnettomuus Lepaalla

- Matkalla Lepaalle, bussikuski varoittaa paikallisista --> ajavat kovaa

- Samalla kaksi autoa kaahaa ohitse, toinen melkein suistuu tieltä, toinen lentää pellolle --> kuski lentää autosta ulos

- Bussikuski toteaa: taas yksi kuollut lisää


Ei päiväystä,2009
- Puunsiirtoa mökillä, kuusi katkeaa siirretäessä

- Bussin odottelua pysäkillä, bussi numero 5 kiertääkin toista reittiä, juoksen perässä,rekka-auto (ei mitään muistikuvaa miten tuo rekka-auto liityi uneen :D)

- Uusi tatuointi, timantti + tekstiä käsivarren sisäpuolella, lapsuudenkaverin äiti teki sen

- Islanti


Ei päiväystä,2009
- Olin latinalaisamerikkalainen yksin huoltajaäiti, asuin suuressa puutalossa jossa asui myös vanhempi pariskunta. Olin ahdistunut ja oloni tuntui todella oudolta ja pelotti. Näin aina silloin tällöin nuoren tytön kävelevän ikkunan takaa, tiesin että se on kummitus. Hänellä oli punaiset hiukset ja valkoinen pitsinen mekko päällä ja mustat kuopat silmien kohdilla. Aina kun hän katsoi minuun ikkunan takaa tiesin että jotain pahaa tapahtuu. Kun ryntäsin ikkunaan katsomaan näkyykö tyttöä enään, hän oli jo kadonnut. Kysyin tyttäreltäni tiesikö hän mitään tuosta tytöstä, hän sanoi että ei hän tee pahaa.
(tämän unen muistan, se oli todella AH-DIS-TA-VA...)


Ei päiväystä,2009
- Olin jälleen se sama yksinhuoltaja, jätin lapseni päiväksi leikkimään hautausmaalle, kun tulin illalla häntä hakemaan hän oli kaivanut ruumiita ylös ja laittanut ne vetokärryyn, otimme ruumiit mukaan kotiimme ja joimme kahvia ( :''''DD)

Olen varmaan katsonut tämän ennen nukkumaan menoa...

Vapaaehtoisena

Olin pururadalla lenkillä, vastaani tuli nuorehko mies joka ulkoilutti kissaa valjaissa. Mies huusi kissalle että "älä mene sinne" kun kissa lähti hortoilemaan tieltä pois. Mies sanoi minulle että kissa on todella arka ja pelkää muita ihmisiä. Lähestyin kissaa ja se empi hetken aikaa kunnes tuli haistelemaan kättäni ja puski. Kissa selvästi tykkäsi minusta. Juttelimme hetken miehen kanssa ja lähdin saattamaan häntä ja kissaa kotiin.

Lähestyimme suurta puutaloa, kun astuimme sisään, tajusin että talo oli jonkinlainen asuntola. Kahvihuoneessa istui vanhempia henkilöitä jotka esittäytyivät ohjaajiksi ja valvojiksi. Menimme miehen kanssa istumaan parvekkeelle ja hän kaivoi sätkän esiin, sytytti sen ja tarjosi minulle. Totesin että en polta. Hetken kuluttua yksi ohjaajista tuli parvekkeen ovelle ja pyysi miestä sammuttamaan savukkeen "kun eihän sun enää pitänyt polttaa tuota tavaraa" ja jatkoi juttuaan vieroitushoidosta yms. Tajusin että asuntola oli tarkoitettu huumeiden käyttäjien "ensikodiksi". Mies totesi ohjaajalle että ei ole polttanut pitkään aikaan.

Menimme takasin sisälle kahvihuoneeseen. Siellä oli kokoontunut enemmän väkeä kahville, suurin osa talon asukkaita. Mies esitteli minut muille ja kättelin kaikki läpi.

Ennen kuin lähdin talolta takaisin kotiin, kysyin yhdeltä ohjaajalta tarvittaisiinko talolla apua, voisin tulla iltaisin avustamaan jos on tarvetta. Ohjaaja totesi että apu on aina tarpeen, tervetuloa. Rupesin sitten käymään talolla muutamia kertoja viikossa, keitin kahvia, siivosin ja juttelin talon asukkaiden kanssa.

Yhtenä iltana eräs asukkaista tuli esittelemään minulle kasvattamaansa satoa. Ohjaajat suuttuivat hänelle ja ottivat hänet puhutteluun.