Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Pajalla

Viimeyöltä muistan vain yhden unen. Seurasin ystäväni työskentelyä pajalla. En tehnyt mitään, seisoin vain pajan nurkassa ja seurasin kuinka ahjo hehkui punaisena. Katsoin kuinka ahjosta nosteltiin hehkuvia metallinpalasia ja ihastelin taonnasta syntyneitä kipinöitä. Totesin ystävälleni, että hän on valinnut luontaisen ammatin.

Oudointa tässä unessa oli se, että heräsin välillä antamaan kisuille ruokaa ja kun menin takaisin nukkumaan, seisoin taas pajalla seuraamassa työskentelyä. Pystyin siis jatkamaan unta siitä mihin se jäi. Yleensä jos uneni keskeytyy, se muuttuu huomattavasti jatkuessaan.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Kysely!

Onko kukaan teistä kuollut unissaan?

Itselläni on ollut kaksi mieleenpainuvinta kuolemaa unissani.

Ensimmäisessä unessa minua ammuttiin. Samalla hetkellä kun luoti lävisti rintakehäni, tunsin kuinka minut kiskaistiin ylöspäin, niin että mahanpohjasta kouraisi (aivan kuin käänteinen benjihyppy). Kiitäessäni kohti korkeuksia, näin alhaalla kuinka seisoin vielä paikallani ja ampujani seisoi edessäni ja osotti aseella minua.

Toisessa unessa oli meneillään sota, katselin omakotitalon ikkunasta kauhuissani kun lentokoneet (vihertävän ruskeita ropelikoneita) pudottelivat pommeja ja lensivät matalalla. Oli aurinkoinen päivä. Huomasin yhden lentokoneen lähestyvän taloa jossa olin sisällä sukulaisten ja ystävien kanssa. Kone pudotti pommin ja juoksin ikkunasta muiden kanssa keskelle huonetta isoon kasaan, pitelimme toisistamme kiinni ja odotimme. Kun pommi osui maahan, ei kuulunut mitään, vain kirkas välähdys ja suuri paineaalto joka salpasi hengityksen...sen jälkeen näin vain valoa, olin kuollut.

En tiedä uskonko entisiin elämiin, ehkä nämä ovat jotain kaukaisia muistoja niiltä ajoilta kun kuolin.

tiistai 22. syyskuuta 2009

"Sammuta liesi ja pelasta meidät!"

Mahdolliset syyt viimeöisen unen aiheisiin:

- Eilen luin Hillo-Ollin sarjisblogin KAIKKI merkinnät. Olen satunnaisesti seurannut tätä blogia
ja eilen sitten "ihan vain vilkaisin" ja eksyin vanhaankin blogiin lueskelemaan...(ja lisäsin heti
kyttäyslistalle :))
- Juttelimme mieheni kanssa uimahallissa käynnistä...
- Pelasin p.a.c.-pelejä (point and click) ja Silent Hill:n kännykkäversiota...

...ja sitten siihen uneen...



Asuin Ollin ja kahden (kasvottoman) naisen kanssa kimppakämpässä. Jäin yksin kämpille kun muut lähtivät pois viikonlopuksi. Äitini tuli kylään mummoni ja tätini kanssa ja he ihastelivat asuntoa. Jossain vaiheessa unta pelasin mukavaa p.a.c.-peliä "Syitä miksi asut Ollin kanssa!" :D Siinä piti klikkailla esineitä ja ihmisiä ja valita ne "syyt" (klikkasin ainakin jotakin viherkasvia (?), maustepurkkia (!?), Ollia ja toista niistä naispuoleisista kämppiksistä siinä pelissä). Kun olin pelannut tuota peliä hetken aikaa liesi käynnistyi itsekseen ja hellalevyjen eteen nousi läpinäkyvä lasinen levy. Istuin sohvalla ja ihmettelin kovasi mitä nyt tapahtuu. Yhtäkkiä lasilevystä työntyi esiin naama (ikäänkuin joku olisi toiselta puolelta painanut kasvonsa pehmeään muottiin) ja se naama alkoi nauramaan. Pelotti ja ahdisti...tajusin että se naama oli Nooran naama!! Yritin sammuttaa liettä mutta en onnistunut ja rupesin itkemään. Mummoni pelasti tilanteen työntämällä lasilevyä kasvoista lieden takaseinää päin ja levy katosi seinän sisään. Tuon tapahtuman jälkeen sukulaiseni lähtivät pois ja kämppikseni tulivat takaisin. Juoksin heti tyttöjen ja Ollin luo ja selitin mitä oli tapahtunut. Änkytin ja tärisin ja yritin saada sanaa suustani...kunnes huomasimme, että liesi oli taas päällä! Huusimme vain tyttöjen kanssa Ollille että "Sammuta liesi ja pelasta meidät!" :D

Toisessa osiossa menin uimaan mieheni kanssa. Hän oli saanut muutaman ilmaislipun uimahallille. Menin pukuhuoneeseen ja aloin vaihtaa vaatteita kunnes kuulin kuinka muutamat naiset juttelivat kaappien toisella puolella. He ihmettelivät miksi joku mies oli tullut naisten puolelle!! Tajusin, että tuo mies oli mieheni ja yritin hoputtaa häntä vaihtamaan pukuhuonetta :D

edit. Tsekatkaapa mitä löysin Hillon blogista , hella jonka lasilevyssä on naama :D

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Teatterissa

Viimeyönä harrastin jotain seksinkaltaista nyhjäämistä entisen ystäväni poikaystävän kanssa. Mies oli aikaisemmin vongannut ja flirttaili kovasti...ajattelin sitten että pääsee tuostakin kai sen jälkeen eroon. No pääsihän siitä...yhtäkkiä huomasin olevani matkalla Anttilaan ostamaan uutta hiustrimmeriä kun oli hukannut edellisen. No tietenkin panikoin kun tajusin että eihän rahani riitä edes paluumatkaan.

Panikoinnin jälkeen olin suuressa puisessa teatterirakennuksessa jossa meillä oli Janne Koivunieen järjestämä kuvausmiitti. Meidän piti vaihtaa vaatteet teatterin parvella jonnekka ei mennyt minkään laisia rappusia. Mietin miten pääsen parvelle korsetti päällä. Huusin kaveriani, Lassea nostamaan minut parvelle (hän kun on kaksimetrinen köriläs niin jaksaa varmasti nostaa tonnikeijun). No, Lasse tuli sitten kiskomaan minut ylös ja jostain kumman syystä kävelimmekin puisia portaita ylös parvelle. Jossain vaiheessa portaiden nousua huudahdin "Hei kato mulla ei oo housuja!" ja pelleilin pelkissä sukkahousuissa portaita ylöspäin. Portaat oli rakennettu niin, että niiden alapuolelle mahtui vessat. Lasse totesikin että "taitaa jollakin olla huono päivä", kun vessasta kuului kauheaa ripulipaskomisääntä. Lopulta pääsimme sinne teatterin parvelle.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Liian vanha

Olin vierailulla lapsuudenkaverini kotona. Hän oli viimeisimmillään raskaana ja maha oli paisunut todella paljon. Yllätyin kun näin hänen aviomiehensä...hän oli mennyt naimisiin tätini ex-miehen kanssa :O Siis tämä exä on varmaan yli 60 vuotias. Olin kauhuissani ja mietin voisinko kommentoida tuota mitenkään loukkaamatta ystävääni. Talossa oli todella ruma sisustus, ruskeata ja puunväriä, pieniä tauluja seinät täynnä. Ystäväni haki jossain vaiheessa postin ja availi sitä keittiönpöydän ääressä. Hän oli saanut pienen paketin mieheni siskolta, paketissa oli vanhanaikainen elohopeakuumemittari (eivät ole oikeasti koskaan edes tavanneet).

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Gangstereita, kahvitusta ja sarjakuvia

Viimeyönä seikkailin, oi kyllä! Heräsin vähän ennen klo 5 kun kissa vaati ruokaa (keskeytti hyvät unet joista en muista mitään). Jatkoin uniani ruoanjako-operaation jälkeen.

Haahuilin suuressa hylätyssä tehdas/varastorakennuksessa. Piilouduin pahvilaatikoiden alle kun kuulin, että joku lähestyy. Vaikka pahvilaatikot olivat suojanani harvakseltaan, eivät nuo gangsterin näköiset asemiehet löytäneet minua. Huokaisin helpotuksesta ja jatkoin seikkailua rakennuksessa.

Törmäsin jossain vaiheessa erääseen foorumilaiseen (Kaisa), hän tarjosi minulle kakkukahvit ja sitä kakkua oli ihan SIKANA (kahvituksen ajaksi teleporttauduimme mökkini ulkohuussin liepeille)! Kahvitukseen osallistui myös muita foorumilaisia (mm. Ines ja Joonas) sekä sarjakuvabloggaaja Tea (galleriasta varmaan osalle tuttu, itse seuraan hänen blogiaan). Tea koitti opettaa meille kuinka tehdään hyvä sarjakuva, tietenkin hyvän juonen kera (tässä kohtaa olimme palanneet jo tehdasrakennukseen). Jossain välissä kahvitusporukka teleporttautui hetkeksi merirosvolaivalle, jossa ei ollut kannella ollenkaan kaiteita...osa porukasta luonnollisesti meinasi tipahtaa mereen.

Kestitys päättyi ja yhtäkkiä seisoinkin tuon tehdas/varastorakennuksen pihalla kun Kaisan poikaystävä (tummaihoinen gangstaräppäri(!!?) killuttimineen, siis koruineen ja sukkahousupipoineen) seisoi edessäni ja vaahtosi jostain kostosta. Kuuntelin kauhuissani kun se siinä räpätti, että hän kyllä järjestää sinne ostarille kuukauden päästä jonkun ohiammuskelun, että saapahan äijän porukka ansionsa mukaan. Sitten se heitti siihen vaahtoamisesa lopuksi pari jou-jou-liikettä ja katosi.

Herätyskello soi...